Tariffi vs kiintiö
Kuulemme jatkuvasti sanoja, kuten tariffit ja tuontikiintiöt, aina ja aina uutisissa. Sanat ovat tärkeitä maan sisäisille valmistajille, koska nämä toimenpiteet auttavat heitä vakiinnuttamaan asemansa ja suojaamaan ulkomaisilta tuotteilta, jotka saattavat olla halvempia tai parempia. Koska hallitus käyttää näitä rahoitusvälineitä kotimaisten valmistajien helpottamiseksi, monet ihmiset ajattelevat tariffien ja kiintiöiden olevan samat. Huolimatta saman päämäärän palvelemisesta, nämä kaksi eroavat toisistaan tavoissaan, jotka korostetaan tässä artikkelissa.
Tariffi
Tullit ovat tuontituotteille määrättyjä veroja, joiden tarkoituksena on estää maahantuojia tuomasta niitä suuressa määrin sekä tarjota helpotusta kotimaisille tuottajille ja säästää niitä kilpailulta, joka saattaa nojautua tuontituotteisiin. Esimerkiksi jos tuodun teräksen kustannukset maassa ovat pienemmät kuin maan teräksenvalmistajien tuottamat kustannukset, hallitus voi käyttää tariffeja tuontiteräksen verottamiseksi, jotta se olisi nimellisarvoltaan tai jopa kalliimpaa kuin kotimaassa valmistettu teräs. Toimenpide on luonteeltaan protektionistinen, eikä se tarjoa tasavertaisia toimintaedellytyksiä tuodulle teräkselle. Vaihe voi kuitenkin joskus olla tarpeen kotimaisten teräksen valmistajien kannustamiseksi. Siksi tuontituotteista kannettavat verot pidetään nimenomaan tietyn ajan,jotta kotimaiset tuottajat voivat kehittyä ja valmistautua kilpailemaan ulkomaisten terästuottajien kanssa.
Tullit auttavat hallitusta rahallisesti tuottamalla tuloja verojen kautta. Jos lasketaan yhteen hallitukselle tuotetut rahat eri tuoteryhmien tariffeilla, näyttää siltä, että tariffeilla on tärkeä rooli tulojen tuottamisessa mille tahansa hallitukselle.
Kiintiö
Jos kotimaiset tuottajat tuntevat edelleen lämpöä huolimatta siitä, että he ovat asettaneet tullin tuontituotteille, maan hallituksella on toinen ase hihassaan kiintiöissä, joita kutsutaan myös tuontikiintiöiksi. Se voi rikkoa tuotteen tuontikiintiön, mikä tarkoittaa määrää, joka voi tulla maahan, vaikka tuontia on rajoitettu tietyksi ajaksi. Näin ollen tuontitavarat, vaikka ne ovat halvempia kuin kotimaiset tuotteet, eivät pysty tuottamaan niin suurta vaikutusta kuin silloin, kun ne tuodaan vapaasti maan sisälle. Kiintiötä voidaan käyttää yhdessä tariffin kanssa tai sitä voidaan käyttää yksinään rajoittamaan ulkomailta tulevan tuotteen määrää kotimarkkinoille. Kiintiöiden uskotaan lisäävän korruptiota, koska jotkut maahantuojat ovat alttiita lahjoittamaan valtion virkamiehiä, jotta heidän yrityksensä sallisi tuoda tavaroita ja kieltää toisia. Kiintiöt johtavat myös salakuljetukseen ja vahingoittavat edelleen kotitaloutta. Jos hallitus uskoo tuodun viskin vahingoittavan kotimaisia tuottajia, se voi määrätä tuontikiintiöitä, mutta korkealaatuiseen tuontiviskiin tottuneet ihmiset kaipaavat sitä, mikä tekee siitä kannattavaa salakuljettajille.
Mitä eroa on tariffilla ja kiintiöllä?
• Vaikka sekä tariffit että kiintiöt ovat rajoittavia kauppapolitiikkoja, joiden tarkoituksena on suojata kotimaisia tuottajia, ne eroavat toisistaan.
• Tariffit ovat veroja ja tuottavat tuloja hallitukselle, kun taas kiintiöt rajoittavat tuotteen fyysistä määrää.
• Tariffi on vero, kun taas kiintiö rajoittaa tuonnin määrää.
• Tariffia sovelletaan kaikkiin maahantuojiin, kun taas kiintiö vahingoittaa toisia, mutta sallii muiden maahantuojien johtaa korruptioon ja salakuljetukseen.
